Hämeenlinna Shiai 29.4.2017

Lauantaina 29.4. kisattiin Hämeenlinnassa. Seurastamme olivat ottelemassa tänä kautena ahkerasti Junnu Cupeissa ja muissa kilpailussa kisanneet veljekset Robin ja Benjamin Östermark.

Benjamin otteli sarjassa P11-34 kg ja voitti omasta poolistaan kummatkin ottelut ipponin arvoisella sidonnalla niin, että pohjalla oli yksi waza-arin arvoinen suoritus. Matka katkesi semifinaaleihin, jossa vastaan tuli Lappeenrannan Kamizan Tuomas Haikulainen, joka lopulta voitti koko sarjan. Saavutuksena oli kuitenkin kolmas sija ja pronssimitali.

Robin puolestaan joutui kovaan seuraan sarjassa P13-38 kg. Ensimmäinen ottelu päättyi täyden otteluajan jälkeen tappioon vastustajan saatua ottelun viime hetkillä waza-arin arvoisen suorituksen. Ottelun voittanut Hämeenlinnan Judoseuran Aslan Ahmethanov eteni lopulta finaaliotteluun asti. Keräilysarjan ensimmäinen ottelu oli vieläkin tiukempi ja tällä kertaa mentiin jatkoajalle. Espoon Urheilijoiden Oula-Topias Ahola osoittautui kovaksi vastustajaksi ja tämäkin ottelu päättyi Robinin kannalta waza-arin arvoiseen tappioon.